keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Varustepostaus vol.1: takit


Kopioin idean hevospuolen blogeista: esittelyssä koiriemme kamppeet kuvien myötä. Ensimmäisessä osiossa esillä takit ja muut vaatteet.

KUULA

 
  • Kuulan tämän syksyn uutuus on Hööksiltä tilattu ihastuttavan pinkki Showmasterin sadetakki. Takissa on ohut täyte ja se pitää tuulen ja veden ulkopuolella. Sateisen loppusyksyn myötä takille on kertynyt jo melko paljon käyttökertoja, ja kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Kuula palelee hieman herkemmin kuin Riesa, joten on vain hyvä että takissa on myös kevyt vuori. Neon-pinkissä puvussaan viilettävä pötkö myös erottuu hyvin pimeillä ja märillä keleillä heijastinraitojen ansiosta. Täysin hintansa veroinen (ja oli vieläpä oikeasti edullinen), huippuostos!

  • Tämäkin Showmasterin takki on tätä talvea varten hankittu ja sekin Hööksistä. Tässä takissa on supertoppaus, joten käyttöön se ei ole vielä päässyt. Vaikuttaa hyvin lämpöiseltä ja käyttökelpoiselta pakkaspuvulta.

  

  • Kuulan koko viime vuoden puvusto jäi pieneksi, joten kaikki sen vaatteet ovat näköjään tämän syksyn uutuuksia. Rukan keltainen villapusero on ostettu Mustista ja Mirristä treeneissä ja autossa odottelua varten. Istuvuus ei ole aivan täydellinen, mutta pusero on mukavan pehmeä ja joustava ja pitää pienen raitapyllyn varmasti lämpöisenä. Väri on hieman arka rankempaa ulkoilua varten, mutta se oli niin herkullisen kirkas etten voinut vastustaa!
  • Kuulan heijastinliivi on Clas Ohlssonilta. Halpa, mutta toimiva!

RIESA



  • Riesan Thermomasterin softshell-sadetakki on muutama vuosi sitten ostettu, Hööksiltä sekin. Takki on ollut ahkerassa käytössä ja kestänyt todella hyvin. Se pitää koiran kuivana ja lämpimänä hieman kylmemmilläkin ilmoilla (kun toppatakki on vielä liikaa). Kaverini ompeli siihen syksyllä lapalaskokset (vaaleanharmaat "levikkeet" etujalkojen kohdalla) kun Riesa rotevoitui niin että takki alkoi kinnata hartioista. Nyt sen kanssa pystyy taas liikkumaan normaalisti. Tämä takki on ollut Riesalla niin hyvä, että olisin riemusta kiljuen hommannut Kuulallekin samanlaisen, mutta suureksi harmikseni niitä ei valmisteta enää samanlaisina.
  • Toppatakkina Riesalla on Hurtan perusmalli. Toimiva, istuva, sopivan lämmin. Kerrassaan mainio pukine talvella, ei valittamisen sijaa!
  • Vuosi sitten ostettu BackOnTrackin verkkoloimi on parhaita ostoksia ikinä. Riesan ongelmalliselle selälle takin lämmittävä ja verenkiertoa vilkastava vaikutus on omiaan. Riesalla on BoT päällään aina treeneissä, autossa ja joskus ihan kotonakin oleillessa. Täydellisen istuva sekään ei ole, mutta onneksi takin kuminauhanyöritys antaa paljon säätövaraa. Takki on myös hieman tuunattu, kun Kuula rouskutti siihen reiän ja kaksikerroksisen verkkomateriaalin paikkaaminen ei ollutkaan niin helppo nakki..

  • Riesan "taikurintakki" on myös aikanaan Hööksiltä tilattu. BoTin ostamisen jälkeen sen käyttö on jäänyt aika vähälle, mutta lisälämpöä autoon tarvittaessa se on helppo heittää verkkotakin päälle. Mahaläpän puuttuminen on vähän miinusta.

  • Heijastinliivinä Riesalla on Hurtan Twilight. Todellinen sporttiliivi; istuvuus on huippuhyvä ja muotoilu antaa täyden liikkumavapauden. Etuosan tarrakiinnitys on ongelmallinen remmilenkeillä, hihna tuppaa takertumaan aina tarran päähän ja irrottamaan sen (pitäisi saada aikaiseksi ommella se lopullisesti kiinni).
  •  Riesalla on vielä fleecehaalarikin, mutta sitä ei ole juuri koskaan käytetty hankalan puettavuuden takia (ja sen takia, että Riesa näyttää haalarissa vaan aivan tajuttoman tyhmältä). En jaksanut pukea sitä edes kuvaa varten.
Seuraavassa postauksessa hirviöiden hallintavälineet (eli valjaat ja pannat)!