Blogimme on taas vaihteeksi elänyt melkoista hiljaiseloa. Neljä viikkoa joulun alla menivät omalta osaltani työharjoittelussa Kuopiossa, jolloin koirat tietysti pötköttelivät kotona Kotkassa tekemättä mitään tavallista arkielämää ihmeellisempää. Viimeiseksi viikoksi raahasin Riesan mukaan Kuopioon opiskelija-solukämppään viihdykkeeksi ja seurakoiraksi. Vietimme töiltä jääneen aikani koluten lähistön lenkkipolkuja (ja tietysti katsellen Netflix-sarjoja läppäriltä sängyssä peiton alla maaten).
Joulukuussa luvassa oli myös yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista: Messukeskuksen koiranäyttely. Tällä kertaa olimme mukana molempien koirien voimin yhtenä päivänä, sunnuntain Vuoden Voittaja-näyttelyssä. Riesan kehäänvieminen aiheutti pientä kalabaliikkia, kun venäläistuomari tajusi, ettei koiralla olekaan killuttimia jalkojen välissä. Tästä seurasi pitkä, useampaa tulkkia vaatinut keskustelu kehäsihteerien ja muun henkilökunnan kanssa, sillä kukaan ei ilmeisestikään ollut muistanut mainita arvon rouvalle että Suomessa kastroidun koiran osallistuminen on ell-todistuksella täysin sallittua. Lopulta Riesa kuitenkin sai arvostelunsa, tuloksena erinomainen ja valioluokan kolmas tila (neljästä koirasta). Arvostelun kirjoittaminen venäjäksi ja käännöspalvelupisteen älyttömät jonot takasivat sen, ettei meillä ole edelleenkään mitään hajua siitä, oliko Riesassa tuomarin silmään mahdollisesti muutakin vikaa kuin puuttuvat pallit..
Kuulalla olikin luokassaan kunnolla kilpailua: juonioriluokan narttuja esitettiin sunnuntaina kymmenen, joista yhdeksän sai erinomaisen. Kuula esiintyi huippuhyvin ja olikin lopulta kovatasoisen luokan toinen tuloksella JUK-ERI2 ja SA. Harmillisen läheltä liippasi, sillä luokan ensimmäisellehän jaettiin Vuoden Juniorivoittaja-titteli. Paras narttu-kehässäkin kävimme pyörähtämässä, mutta sieltä ei sijoitusta irronnut.
Katselimme Jeren veljen porukan kanssa shiba-kehät ja kuljeskelimme sitten myyntikojut läpi. Molemmat munapäät olivat koko päivän menossa mukana, kiertelemässä kojuja ja katselemassa kehiä. Yllättävää kyllä, kumpikin käyttäytyi hyvin mallikelpoisesti! Mukaan tarttui Kuulalle uusi panta (tilasin sen jo Jyväskylän näyttelyssä Hollolan nahkapajalta, tekivät mittatilauksena kauniin pinkkivuorisen niittipannan ketjulla) sekä tetysti leluja, luita ja herkkuja lähes koko vuoden tarpeiksi. Kotimatkalla poikkesimme vielä Porvoon Mustissa ja Mirrissä ostamassa pötiköille uuden pedin. Vanha pehmeä patja tuli tiensä päähän elikoiden hampaissa ja sai korvaajakseen toivottavasti hieman kestävämmän muovisen kaukalopedin.
Joulua vieteltiin Hämeenlinnassa sukulaisten hoivissa. Kuula pääsi lenkkeilemään useamman eri koirakaverin kanssa, kiitos Luca, Veela ja Aamu! Muutenkin piskit kulkivat sujuvasti mukana kyläpaikasta toiseen ja söivät tietysti itsensä muodottomiksi.
Joulun pyhien aikana Riesan liikkuminen alkoi olla jotenkin hankalaa. Se on jo hieman pidemmän aikaa ollut silloin tällöin epämääräisen haluton liikkumaan, mutta varsinaista ontumista emme ole huomanneet. Epäilimme sen selän oireilevan taas, mutta koiran liikkuminen oli kuitenkin paljon parempaa kuin kesällä selän ollessa akuuteimmillaan. Halusin kuitenkin ennen Skotlantiin lähtöäni tarkistuttaa Riesan kunnolla, ettei sitten tarvitse reissun päällä murehtia sen kuulumisia. Kouvolassa Univetin lääkäri taivutteli Riesan kaikki raajat ja huomasi sen aristavan kinnerten aluetta. Toinen kinnernivel oli myös aavistuksen paksuuntunut, joten päädyimme kuvaamaan molemmat. Valitettavasti uutiset eivät olleet kovin hyviä: molemmissa kinnernivelissä todettiin nivelrikkomuutoksia, vasemmassa jo pidemmälle edenneenä. Ei mikään ihme, että koira oli välillä haluton liikkumaan.. Riesa laitettiin kipulääkekuurille, akuuttiin kipuun 14vrk Rimadyliä ja krooniseen Neurontin toistaiseksi. Lisäksi aloitettiin Cartrophen-pistokset, joiden vaikuttava aine voitelee niveliä ja vetreyttää niitä.
Nyt sitten mennään täysin Riesan ehdoilla. Lenkitykset, harrastukset yms. pysyvät mukana mutta kivun sallimissa rajoissa. Lenkkejä tehdään päivän aikana mielummin muutama lyhyempi kuin yksi pitkä ja pidetään ruokavalion avulla huolta siitä, ettei koiralle kerry ylipainoa. Näyttelyihin tai kokeisiin ei ole asiaa niin kauan kuin lääkitys on päällä, mutta muuten voimme harrastella normaalisti. Jäljestys on hyvää aivotyöskentelyä ja sen aikana saatava liikunta on nivelrikkopotilaalle tarpeeksi rajoitettua, tasaista ja rauhallista. Pistokset annetaan nyt kotona viikottain, sen jälkeen Riesa käy näytillä lääkärillä ja pohditaan jatkoa. Sen verran mitä olen raportteja saanut kotimaankirjeenvaihtajiltamme, olen kuullut että Riesa on huomattavasti parempaan päin. Se on virkeämpi, reippaampi ja vetreämpi ja lähtee mielellään lenkkeilemään. Liikunta on nyt alkuun ollut hyvin rajoitettua voimakkaamman kipulääkekuurin ajan, mutta pikkuhiljaa aletaan palata normaaliin päiväjärjestykseen ja seuraillaan koiran vointia.
Olen siis tosiaankin itse nyt Glasgow'ssa, Skotlannissa, tekemässä kolmen kuukauden työharjoittelua. Ensimmäinen viikko on takana ja aika hulinaa on ollut. Olen ensimmäiset kuusi viikkoa Glasgow Royal Infirmaryn ensiavussa (Accident & Emergency, A&E) ja sen jälkeen siirryn teho-osastolle samaksi ajaksi. Työpäivät täällä ovat 12-tuntisia, mutta niitä tarvitsee vastaavasti tehdä viikossa vähemmän. Meille jääkin hyvin aikaa tutustua kaupunkiin ja lähteä vaikka vähän pidemmällekin reissulle kesken harjoittelujen. Tähän mennessä elämä on pyörinyt aika lailla sairaalan-kämpän-kuntosalin ja ruokakaupan välillä, mutta eiköhän tässä jossain vaiheessa riitä energiaa lähteä ihmettelemään Skotlantia vähän laajemminkin. Maisemat ovat tässä ihan ydinkeskustan liepeilläkin hienoja, on jylhää nummea taustalla ja lammaslaumoja laitumilla jne. Itse keskusta on todella komeannäköinen: vanhoja, viktoriaanisia taloja vieri vieressä - ja tietysti uskomattomat shoppailumahdollisuudet.
Sairaala (kuten koko kaupunkikin) on paljon suurempi kuin Kotkan vastaava, joten potilasmääräkin on valtaisa. Aika lailla tosin samoista syistä ihmiset täälläkin hakeutuvat ensiapuun: paljon on kotonaan kaatuneita vanhuksia, humalassa toilailleita nuoria ja kaikennäköisiä pieniä vammoja. Kovin pahoja tapauksia ei ole vielä kohdalle osunut, mutta todennäköisyys esim. ampumavammoihin perehtymiseen on paljon suurempi kuin kotona (Glasgow on Euroopan tilastokärki murhien ja väkivallan suhteen, myös kaupungin keskimääräinen elin-iänodote on maanosan pienimpiä).
Koirien kuulumisia tuskin kauheasti tulee nyt päiviteltyä, kun en niitä ennen kevättä näekään, mutta omia tuntemuksiani varmasti tänne kirjoittelen. Kuula on lähdössä kasvattajan mukana Viroon näyttelyreissulle helmikuun alussa, muuten elikoilla ei ole sen kummempia suunnitelmia. Varmastikin molemmat tulevat vierailemaan välillä mummoloissa hoidossa, jotta Jere saa vähän hengähtää..
Terveisiä kaikille täältä sateisesta Glasgow'sta, sinne pakkasen koettelemaan Suomeen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti