perjantai 5. heinäkuuta 2013

Riesan ikävät uutiset

Viime torstaina kävimme Riesan kanssa Kouvolan Univetissä Esa Kestillä tutkituttamassa Riesan selkää. Alkuun se kopeloitiin hyvin tarkasti läpi, sydän kuunneltiin, kurkattiin korviin jne. perustutkimuksia. Selkää paineltiin ja taivuteltiin hyvin tarkasti, ja muutamasta kohtaa saatiinkin selvä reaktio. Tavallisella röntgenillä ei olisi saatu mitään uutta tietoa (meillä oli kaikki Riesan vanhat kuvat, labrat ja vakuutushistoria mukana), joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi tietokonetomografia eli CT. Epäröimme ensin tutkimuksen tekoa, sillä oli vielä epävarmaa, korvaisiko vakuutus Riesan selkää koskevia tutkimuksia tai toimenpiteitä. Tapiolasta oli kaksi vuotta aiemmin ilmoitettu, että Riesan selän nikamamuutos on synnynnäinen, joten siihen liittyviä kuluja ei korvata. Halusimme kuitenkin saada selville, mikä aiheuttaa koiran ajoittaisen epäpuhtauden ja liikkumishaluttomuuden, joten koira laitettiin uneen ja kuvauksiin.

CT paljasti, että Riesan selässä viimeisien sakraalinikamien välissä on välilevynpullistuma. Varjoaineella tehty kuvaus kertoi, ettei selkäydin ole ahtautunut sen takia, mutta hermojuuret ovat puristuksissa. Onneksi tarkempi tutkimus osoitti myös sen, ettei tälläistä ongelmaa voi lausua synnynnäiseksi, ja lääkäri teki sen selväksi myös vakuutusyhtiölle. Meille jäikin vain omavastuuosuus maksettavaksi koko 1200 euron tutkimuksesta.

Hoitolinjaksi valittiin alkuun konservatiivinen ja katsotaan, kuinka selkä lähtee paranemaan. Riesa sai liikuntakiellon ja vahvat kipulääkkeet, kahden viikon kuluttua menemme kontrollikäynnille. Operatiivinen hoito on mahdollinen, mutta se harkitaan sitten erikseen jos lepo ja lääkkeet eivät auta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti