Riesa









Riesa on persoona isolla P:llä, eikä sitä ole helppo kuvailla lyhyesti. Se on välillä maailman vilkkain, hölmöin, rasittavin ja erikoisin otus, mutta samalla taas viisain, kaunein ja luotettavin kaveri - lyhyesti sanottuna se on maailman mahtavin munapää. Riesa ei jätä ketään kylmäksi tempauksillaan ja avoimen rennolla läsnäolollaan. Se on mamman varjo, ajatus ja kultapoika, joka taas seuraavassa hetkessä kirotaan ja ollaan laittamassa rukkasiksi ja turkiskaulaliinoiksi. Riesa on hermoiltaan jostain kuolleen lehmän ja vanhan valaan väliltä, eikä se hermostu vähästä. Tämän reippaan herran voi laittaa melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen ja luottaa siihen, että se selviää ja sopeutuu omalla omintakeisella tavallaan. Se myös tietää olevansa kovempi jätkä kuin kaikki muut yhteensä eikä siksi koe tarvetta pullistella tai rähjätä kenellekään. Kotioloissa Riesa on melko vilkas ja koko ajan valmiina toimintaan - varsinkin jos luvassa on ruokaa tai pallo. 
Riesa on ollut valitettavasti terveydeltään melkoinen maanantaikappale. Se on aiheuttanut isäntäväelle huolia ja murheita koko rahan edestä myös ajattelemattomilla tempauksillaan. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Onhan se elämäni koira.

Riesa on..
..syntynyt 15. helmikuuta vuonna 2010
..rodultaan bullterrieri, uros (kastroitu)
..väriltään tricolor
..kasvattajalta Pia Petman, Lappeenrannasta

emä Applepie's Highway To Hell
isä Opera's Phantom Provokacija

aka Rieppo, Riesmo, Rieska, Rieperi, Osmo-Hippo

  • FI MVA, SE MVA, 4xCACIB (Suomi & Ruotsi)
  • Pelastuskoirakoe: peruspäivä, peruspimeä, raunio-sove
  • Lte: 156 p. +++ 
  • MH-kuvaus: hyväksytty
  • Rally-toko: ALO87p, ALO88p, ALO99p = RTK1