keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pelastusbulli-projekti etenee


Riesan pelastusbulli-projekti on hyvässä vauhdissa. Viime lauantaina vuorossa oli peruskokeen päiväosuus (jota koetimme viime syksynä, tämä oli se surullisenkuuluisa liian työintoisen koiran tapaus..). Päivä oli kuuma ja hiostava, ukkosenuhka oli koko ajan ilmassa.

Hallintaosuudella Riesa seurasi todella hyvin, vaikka kävikin oma-aloitteisesti ennen osuuden alkamista metsässä varmistamassa, ettei siellä ole ketään (ratamestari kävi vastaamassa luonnon kutsuun odotellessamme vuoroamme - Riesan oli käytävä tarkistamassa, että se osasi varmasti sieltä pois). Paikallaolosta meinasi tulla kompastuskivi; Riesa hiippaili taas parikin kertaa lähemmäs ja jouduin palauttamaan sen takaisin paikalleen. Onneksi se meni rimaa hipoen läpi ja pääsimme maastoon.

Maastossa Riesa teki todella hyvin töitä. Se irtosi, haki ja ilmaisi kaksi ensimmäistä maalimiestä nopeaan tahtiin. Sen jälkeen se selvästi väsyi ja tahti hidastui. Riesa jaksoi kuitenkin tehdä töitä silti, vähän vaan lähempänä ja hitaammin. Pidin useamman pienen tauon ja juotin koiran kesken haun. Viimeinenkin maalimies löytyi annetun ajan puitteissa (15 min meni). Ilmaisu oli erityisen hyvää, ponnekasta ja tasaista. Yleisarvosanaksi saimme "erinomainen"!

Nyt on sitten molemmat peruskokeet takana. Seuraavaksi lisää treeniä ja kohti haastavampia loppukokeita. Kesällä aiomme käydä myös raunioilla soveltuvuuskokeissa. Kesäkuun toisella viikolla koittaa myös todellinen haaste; meidät valittiin Riesan kanssa Pelastusopiston Pelastusohjaajan peruskurssille Kuopioon. Viisi päivää aamusta iltaan hakuharjoituksia..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti